sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Ekat aksakisat korkattu


No niin! Nyt on sitten "kisaura" korkattu, tosin vielä epävirallisesti. Sillä ikäähän ei ole Jekulla vielä tarpeeksi virallisiin agilitykisoihin eikä oltaisi vielä valmiitakaan, mutta epävirallisista kisoista on nyt hyvä hakea kisatunnelmasta harjoitusta. Osallistuttiin eilen LaGun epiksissä mölleihin ja supermölleihin maxi-luokassa.

Eka kisastartti sujui paljon olettamaani paremmin. Sillä tavoitteita oli vain pari. 1) Muistaa itse radasta 5 ensimmäistä estettä, sillä yleensä aina treeneissä unohdan radan. 2) Nähdä, miten Jekku reagoi hälyisessä kisatilanteessa, pystyykö keskittymään tekemiseen. Ykköstavoite täyttyi kirkkaasti, kun muistin molemmilla radoilla koko radan! Wow! Ja kakkostavoite ylittyi myös, sillä Jekku teki hienosti töitä, itse ohjasin vaan miten sattuu. Ja lisäksi radoilla oli paljon sellaista, mitä Jekun kanssa ei ole vielä kertaakaan treenattu.

Eli mitään tuloksia ei saatu, mutta oli tosi hauska kokemus. Sekä koiralla että ohjaajalla oli kivaa! Eiköhän me joskus, sitten tarpeeksi monen treenin jälkeen, uskaltauduta vielä virallisiinkin kisoihin joskus. Kunhan ensin opettelen ohjaamaan koiraa. ;)

Mukana pari kuvaa kisaradoilta, kuvat ottanut Pekka Panu. Ja alla myös videonpätkiä osasuorituksistamme.

"Täällä!" :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti