tiistai 18. marraskuuta 2014

Liikkeestä maahanmenoa

Tokopuolella on pidetty vähän hiljaiseloa viimeisinä viikkoina. Osittain on ollut ihan tarkoituksellistakin, jotta nopeasti oppivan pennun kanssa ei tulisi ahnehdittua liikaa, mutta on siinä ollut sitäkin, että omia urheilutreenejä on ollut niin paljon, että koiratreeniä on ylipäätään tullut tehtyä vähemmän. Noh, eipähän pääse pentu ainakaan kyllästymään. :D Ja tällaisen pennun kanssa on helppo edetä vähemmilläkin treenimäärillä, sillä se oppii kaiken nopeasti ja kaikki myöskin jää mieleen, vailla suurempia toistomääriä. Tässä nyt hyvä esimerkki, kun opeteltiin eilen illalla ensimmäistä kertaa liikkeestä maahanmenoa. Jekku kun osaa maahan-käskyn, niin näköjään sen yhdistäminen liikkeeseen ei ollut sen mielestä juttu eikä mikään. Meni heti ensi yrittämällä hienosti! :) Tekee suoran ja nopean maahanmenon, etenkin sisällä maton päällä. :D Ulkona on märkä nurmi, hyi yök! :D Mutta eipä tämäkään silti pöllömpi suoritus ole ensimmäiksi kerroiksi.
 



Samalla lailla kokeilin eilen myös liikkeestä seisomista. Pari kertaa kädellä pysäytys ja sen jälkeen tuntui olevan helppo juttu sekin. Joskus reilu viikko sitten kokeilin kotona sisällä ottaa paikallamakuuta ensimmäisen kerran niin, että menin itse piiloon. Sekään ei ollut sen kummempi juttu kuin normaali paikallamakuu. Jekulla on hieno kyky kyllä suorittaa kaikki opitut asiat ilman sen kummempa kommervenkkejä, vaikka tulisivatkin astetta vaikeutettuina. Se ei stressaannu uudesta vaikeusasteesta vaan tekee vain sen, mitä on opetettu. Erittäin maltilla ja innolla. :)

2 kommenttia:

  1. Mun 6kk aussiepoika ei tuota maahan menemistä tajua niinku millään :D Kädellä kun näyttää alas tai antaa muuta "vinkkiä" niin menee, mutta ei muuten tunnu tajuavan vaikka aaaika pitkään on tätäkin käyty läpi.. :D Oisko jotain vinkkiä tai jujua jota en oo vaan hoksannut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Onko ongelmana siis maahanmeno ylipäätään vai nimenomaan liikkeestä? :) Jossei maahanmeno ole varma vielä muuten, niin ei kannata ainakaan vaikeuttaa sitä liikkeeseen. Itse tekisin ensin maahanmenoja eri kohdista, niin että oma ohjaus tuleee milloin mistäkin, eli itse maahanmenon vahvistamista. Sitten kun käsky on 110 % varma, niin sitten vasta liikkeestä. Ja itse en ole turhien käsimerkkien ystävä, eli mahdollisimman vähän avittaa niillä alun alkaenkaan, niin suullinen käsky vahvistuu. Aiempaa koiraani opetin nopeisiin maahanmenoihin niin, että peruutin itse vauhdilla taaksepäin ja ikään kuin iskin palkkauslelun kaksin käsin maahan samalla kuin sanoin maahan-käskyn. Tai makupalalla sama. Tolla tekniikalla sain maahanmenosta tosi ripeän.

      Poista